Kirkkoa ja Policarpio-katu

Lähdettiin jo neljän aikaan kävelemään Pasig-joen rannan tuntumassa Coronado-katua länteen päin majapaikasta, ja ostettiin kahvilasta vihreät kylmät matcha-kahvit mukaan.

Joen rannassa oli joukko vanhempia miehiä kalastamassa, oli virveleitä ja onkia. Joku sieltä nostikin tilapia-kalan rantakadulle sätkimään, siitähän syntyy illallinen sitten! Kyseinen joki on kyllä niin törkyinen, että mitään sieltä ei varmaan kannattaisi syödä.

Joku on kirjoittanut tuohon “Pissaaminen kielletty”, mutta eipä nuo kiellot estä, kitkerä kusi haisee monissa paikoissa kaduilla

Joenrantakadulta käännyttiin tallustelemaan F. Blumenrittiä pitkin. Kyseinen herra oli Prahassa syntynyt itävaltalainen opettaja ja kirjailija, sekä vallankumouksellisen sankarin José Rizalin hyvä ystävä. Hän kirjoitti artikkeleita ja kirjoja Filippiinien etnografiasta eli teki kulttuurillista tutkimusta Filippiineistä. Tien varrella oli paljon vihannes- ja lihakauppoja yms, ja osa tiestä vaikutti pieneltä torilta sen vuoksi.

Blumenrittiltä käännyttiin vasemmalle Boni Avenuelle, joka oli jo huomattavasti isompi katu, kaksi kaistaa kumpaankin suuntaan keskiaidan erottamana, ja jatkettiin matkaa aina Pyhän Felipe Nerin kirkolle, jossa olimme käyneet aiemmin vuotta aikaisemmin edellisen joulun aikaan täällä ollessani. Neri oli roomalainen katolinen pappi 1500-luvulla, joka perusti oman sekuläärisen yhteisön tai pappiskunnan. Jokin kytkös hänellä on ollut Filippiineille, jokin porukka häntä on arvostanut sen verran, että hänelle on rakennettu suuri kirkko tänne.

Valtavassa kirkossa oli kourallinen ihmisiä sisällä, ja melko hiljaista, kadun meteli ei kuulunut sisälle juurikaan avonaisista ovista huolimatta. Katossa oli valtavankokoiset nelisiipiset tuulettimet, joiden yhden puisen lavan pituus oli varmaan pari metriä. Kävelyn jälkeen oli hiki, ja kirkossa oli kaikesta kivestä huolimatta hiostava ilma. Ehkä joku henkilökunnasta huomasi hien pyyhkimiseni, tai sitten tuli vain aika valmistautua seuraavaan messuun, mutta pian nuo suuret tuulettimet katossa heräsivät henkiin ja viilensivät hieman tuulenvireellä.

Me oltiin lähdetty sen verran aikaisin liikkeelle, että auringonvaloa riitti vieläkin. Tarkoituksenamme oli mennä lähistölle Policarpio-kadulle ihastelemaan jouluvalaistuksia taloissa, mutta pimeän tullenhan ne vasta sytytetään, joten kulutettiin aikaa parisenkymmentä minuuttia kirkon penkissä. Lähtiessämme huomasin, että kirkon vieressä sisäpihalla oli kaksi pankkiautomaattia. Pääsee sitten messuissa kävijät nostamaan kolehtirahat tililtä, eikä voi valittaa tekosyytä, että ei olisi käteistä.

Olimme käyneet viime jouluna myöskin tällä Policarpio-kadulla katsomassa Joulupukin taloa. Tällä kertaa voiton vei naapurissa ollut amerikkalaistyylinen älytön väriloisto, en ole mitään vastaavaa nähnyt koskaan aiemmin.. Vitsailin Jenniferille, että Meralcon sponsoroima, tai että Meralco kiittää (Meralco on siis filippiiniläinen sähköyhtiö).

Kun oltiin hämmästelty aikamme tuota ökytaloa (sinne siis päästettiin sisäpihalle jopa), löysin pienet alennusmyynnit samalta kadulta, ja ostin itselleni uudet kivat shortsit 150 pesolla eli noin kahdella ja puolella eurolla.

Jatkettiin kävelyä takaisin majapaikkaa kohti, nyt eri reittiä mitä olimme tulleet. Käveltiin Bonin vartta Mandaluyongin kaupungintalolle, missä näkyi olevan melkoiset myyjäiset, kojua kojun vieressä myymässä halvalla ties mitä. Onneksi käveltiin vilkkaan tien toisella puolella, ettei tullut houkutusta alkaa shoppailemaan, hehe! Matka jatkui, ja Jennifer näki jo tornitalomme pilkottamassa muiden rakennusten takaa, ja vaikka se näytti olevan jo niin lähellä niin silti kävelymatkaa oli yli reippaasti yli kilometri vielä. Ostin 7elevenistä pienen pullon halpaa Ginebra-viinaa mukaan. Loppumatkalla ei enää tarvinnut Googlen karttaa katsoa kun tiet olivat jo tuttuja.

Katseltiin hauska filippiiniläinen romanttinen komedia illallisen aikana, puhe filipinoksi ja englanninkielinen tekstitys. Mukava kuulla tuttuja sanontoja ja sanoja sieltä täältä, sekä ehkä oppia jotain uuttakin.