Päiväkirja

Jouluksi rakkaan luo

Viime perjantaina oli levoton olo enkä meinannut saada unta, ja pähkäilin kaikenlaista. Päätin tuolloin, että lähden sittenkin Filippiineille reissuun Jouluksi ja uudeksivuodeksi, kuten viime vuonnakin tein. Olin aiemmin vastannut Jenniferille…

Pitkä on odotus jotta saisivat liiton rekisteröityä Suomeen

Se on kumma miten nykyaikana voi kestää niin kauan, on IT-järjestelmät ja kaikki. Vielä ei siis ole mitään kuulunut Digi- ja Väestövirastolta, että liittomme olisi Suomeen rekisteröity, ja minun siviilistatus…

Kuukauden päivät Suomessa ja avioliiton rekisteröinti Suomeen

Olen nyt ollut kohta miltei kuukauden Suomessa reissun jälkeen, ja sain kokea vielä loppukesän lämpimiä säitä vähän täällä. Kävin jopa läheisessä järvessä uimassa muutamat kerrat, ja istuin parina päivänä takapihalla…

Paluumatka Suomeen 2kk jälkeen

Keksin varata meille samasta tornista kahta kerrosta alempaa toisen asunnon yhdeksi yöksi jotta voitiin olla siellä iltaan saakka kunnes aika mennä lentokentälle. Asunnon vuokra oli noin nelisenkymppiä. Pari tuntia odoteltiin…

Baclaran ja ostoksilla, viimeistä iltaa ja yötä

Aamulla herättiin aikaisin ja aamupalan jälkeen lähdettiin Grab-kyydillä Ayala Malls Manila Bay -ostoskeskuksen luokse, sillä Jenniferillä oli ajanvaraus PSA:lle eli Philippine Statistics Authorityn toimistoon kello yhdeksäksi. Meidän avioliitosta ei vielä…

Sadepäivää taas

Oli aika sateen täyttämä pilvinen päivä, eikä oikein mitään ihmeempää tehty. Käytiin kävelyllä yhdellä lähikadulla ja ostamassa aaimaiseksi leipää, pari pientä sipsipussia ja minulle hieman olutta ja sitä paikallista Ginebra-giniä…

Pikavisiitti Chinatowniin ja Intramurokseen, betamaxia

Heräiltiin siinä vähän kahdeksan jälkeen kun joen toiselta puolelta alhaalta kadulta alkoi kuulumaan jonkinlainen marssimusiikki tai rumpuryhmä kellopelillä maustettuna. Olisikohan ollut kulkue kansallissankareiden päivän kunniaksi kenties. Olisi saanut vain olla…

Hiustenleikkuu ja jalkahoidot kauneussalongissa

Puolenpäivän aikoihin lähdettiin ulos kävelemään, ensin Mercury Drug -kauppaan mistä ostin E-vitamiineja ja sieltä matka jatkui läheiseen 7eleven-kauppaan ostoksille. Sää oli aurinkoinen ja lämmin, ja elättelin toivoa, että voisin myöhemmin…

Sadepäivää

Aamupäivällä aamiaisen jälkeen kun meidän oli tarkoitus alkaa tekemään lähtöä ulos huomasinkin, että ulkona tuli vettä oikein kunnolla taivaalta ja näkyvyyskin oli heikko rankan sateen vuoksi, joten otettiin vaan rennosti…

Paluu Manilaan, päänsärkyä ja tapaaminen

Viimeinen yö Legazpissa meni huonosti osaltani, sillä nukkumaan tuli mentyä vasta puolenyön paikkeilla, ja oli varmaan virhe siinä myöhään vielä juoda pari lasillista rommikolaa. Nukuin jotenkin huonoissa asennoissa, ja kukot…

Viimeinen päivä Legazpissa, hyvästi Mayon plus kananjalkoja

Ihana pitkä aamu venähti niin, että aamupäivällä ennen puoltapäivää kuitenkin nautittiin yhdistettyä aamiais-lounasta eli al-tangia kuten sanotaan. Al eli almusal (aamiainen) ja tang eli tanghalian (lounas), yhdistettynä niistä tulee siis…

Highlands Park

Kun oltiin ajamassa Legazpin lentokentältä majapaikkaan niin satuttiin näkemään ohimennen Highlands Park, kukkulan päällä hauskan näköinen paikka värikkäinen valoineen ja pienine ravintoloineen, ja päätettiin, että siellähän meidän on käytävä. Siinä…

Uimareissu ja ukkosta

Aamulla satoi hieman kuuroittain vettä, mutta onneksi se sitten vaimeni ihan pikkuiseksi tihkuksi aamiaisemme jälkeen niin lähdettiin sateenvarjot käsissä kävelemään tuttua reittiä merenrantaa kohti. Pian sateenvarjoa ei tarvinnut enää ollenkaan,…

Yksityinen päiväretki

Olin varannut meille tälle päivälle yksityisen päiväretken, tarkoittaen, että meidän porukassa ei ole muita turisteja mukana. Herätys oli kännykässä 6:30, mutta Jennifer oli kummasti aamuvirkku tänään ja nousi ylös ennen…

Päiväkävelyä meren rantaan ja ruokatorille

Tässä asunnossa ei olekaan pimentäviä verhoja, ja lähistöltä kantautuu aamuisin kukkojen kiekunaa, joten heräsin ensimmäisen kerran aamulla kuuden aikaan näihin, noh, hyvä aika käydä vessassa ja jatkaa unia sitten unimaskin…

Lentäen Legazpiin

Aamupalan jälkeen meinattiin, että oltaisiin käyty vielä uima-altaassa pulahtamassa ennen majapaikan jättöä, mutta altaalla oli sen verran porukkaa, ettei sinne olisi päässyt uimaan, joten otettiin vaan sitten suihku ja pakkailtiin…

Manilassa lentokentän kupeessa yksi yö ennen kuin eteenpäin

Aamulla herättiin 6:30, tai minä muutamia minuutteja juuri tuota aiemmin, ja sitten annoin herätyksen soida puhelimesta, että tuo suloinen pieni filippiina viereltäni aukaisi silmänsä. Meillä oli siinä tunti aikaa ennen…

Viimeinen ilta Puertossa

Katseltiin Netflixistä sarjaa koko päivä, ja illalla lähdettiin sitten tricyclellä baywalkille eli rantapromenadille. Nyt kyyti maksoi vain viisikymmentä pesoa, ja kuski sanoi Jenniferille, että se on oikea hinta. Siitä huolimatta…

Lötköilyä

Käytiin lyhyellä kävelyllä lounaan jälkeen vaan, ja ostettiin jäätelöt kiskalta. Yhden perheen tienvarren kojusta ostettiin iso palanen jackfruittia, ja Jennifer sanoi, että oli edullista täällä toisin kuin Manilassa. Illalliseksi oli…

Päiväkävely

Käveltiin päiväkävelylle lounaan jälkeen läheiseen kalastajasatamaan, ja matkalla näkyi kaikenmoista, mm. joulupukkikoriste talon ulkoseinällä, ja mies hevosen selässä taluttaen perässä tulleita kahta muuta hevosta joista viimeinen meinasi vähän yrittää keskimmäisen…

Merellinen illallinen

Lounaan jälkeen lähdettiin käymään torilla ostoksilla. Kaksi kiloa riisiä (1,83€ eli kilohinta noin 0,92€), pitkiä papuja ja okraa, kanakuutioita, sipuleita ja kalaosastolta katkarapuja ja pikkuisia rapuja. Ostettiin pieniä rapuja puoli…

Kotipäivää

Pitkältikin lepäiltiin tänään kotosalla majapaikassa. Käytiin ostamassa lähiputiikeista vettä, jätskit ja kananmunia. Kun oltiin palattu ostosreissulta niin uitiin uima-altaalla puolisen tuntia. Otin parvekkeella pari tuntia aurinkoa, tai mitä sitä nyt…

Valashaita bongailemassa

Oli luvattoman aikainen aamuherätys, nimittäin puoli kuudelta. Syötiin aamupalaa ja tunnin siinä valmistauduttiin kunnes sitten puoli seitsemältä pakettiauto haki meidät kyytiin ja ajeltiin vain suht lähelle eli Puerto Princesan rantakadulle…

Lepopäivää ja Palawan-museo

Tänään vietettiin lepopäivää. Heräsin itse joskus siinä seitsemän maissa enkä enää nukkunut. Jennifer heräsi aluksi kahdeksalta, mutta nukahti uudelleen pitäen toista jalkaa jalkojeni päällä ja kietoi kätensä minun ympärilleni, että…

Hondanlahden saarihyppely

Herättiin aamulla kuuden aikaan, aamupalat nassuun ja retkelle valmistautumista. Pakkasin reppuumme meille pyyhkeet, vaihtovaatteet, vesipullot ja yhden pienen eväsbanaanin per nassu. Meille oli ilmoitettu noutoajaksi 7:15, mutta jo seitsemän aikaan…

Toisen Maailmansodan museo

Viime vuonna kävellessämme täällä Puerto Princesan laitamilla lentokentän lähellä näimme jonkin pienen museon tien vieressä joka näytti joltain sotamuseolta. Nyt lähdimme siyä katsastamaan aamiaisen jälkeen. Kävelymatkaa oli noin kolmisen kilometriä…

Brownout ja torireissu

Noustiin sängystä noin yhdeksän maissa aamulla, ja heti sen jälkeen hiljenikin ilmastointilaitteet täältä ja samoin jääkaappi. Sattui kohdalle niin sanottu “brownout” eli sähkökatko, joita täällä Filippiineillä on toisinaan tietyillä alueilla…

Puerto Princesaan

Aamulla tuttuun tapaan viideltä muslimijoikaus herätti, eikä sen jälkeen enää saanut kunnolla unta. Noustiin seitsemältä, syötiin aamiaista parvekkeella ja sitten alettiin pakkailemaan. Päästiin lähtemään tuolta Narran majapaikasta siinä kymmenen ja…

Leppoisaa oloa tai ei sittenkään

Nautittiin aamiaista parvekkeella ilman kiirettä. Pitkän aamun jälkeen päätettiin käväistä ennen puoltapäivää keskustassa kaupassa ja ostamassa lounasta. Harmikseni ei paikallisesta Mercury Drug -kaupasta löytynyt Ginebra-giniä eikä näkynyt mitään pikkupulloja muutenkaan,…

Palawan ja rantahuvila Narrassa

Merenkäynti oli onneksi leppoisaa aiempaan yöhön verrattuna, sillä nyt laiva ajeli Palawanin tuntumassa Puerto Princesaan, eikä ollut keskellä aavaa merta. Mitään tekemistä ei ollut edelleenkään, sillä puhelimet ilman signaalia, mutta…

Puolivälissä Cuyo-saari

Iloilon lahdelta päästyämme Sulun meren aavalle alkoi olla ihan mukavaa aallokkoa. Tuuli tuiversi ulkona kannella, ja puhelimesta sai pitää oikein kunnolla kiinni ettei se vain lipsahtaisi alas aaltoihin. Laivan kanttiinissa…

Laivamatka kohti Palawania alkaa

Noustiin aamulla puoli yhdeksän maissa aamupalalle, käytiin suihkussa ja pakkailtiin tavaramme. Asunnon luovutus oli kello yhdeltätoista, ja kymmenen maissa oltiin jo valmiita eli voitiin vaan levätä hetki. Grab-kyyti vei meidät…

Lepäilyä Iloilossa

Pitkän aamun jälkeen lähdettiin Grab-kyydillä satamaan ostamaan meille laivalippuja huomiselle, mennään Montenegro Linesillä täältä Iloilosta Palawanille Puerto Princesaan. Vuosi sitten tultiin tämä reitti toiseen suuntaan. Satuttiin sinne laivayhtiön toimistolle justiinsa…

Rankka reissupäivä

Herättyämme syötiin aamiainen, ja pakkasin sen jälkeen rinkkani. Rinkka on nyt paljon kevyempi kuin aiemmin, sillä jätin 5,2kg-painoisen teltan, kaksi ilmatäytteistä makuualustaa ja kaksi kevyttä makuupussia maatilalle. Niille ei tullut…

Viimeinen päivä maatilalla

Oli kiireetön aamu ja aamupäivä jälleen, eikö oikein mitään ihmeempiä suunnitelmia. Ajattelin, että meidän pitäisi käydä keskustassa kyselemässä bussiaikataulusta ja mahdollisesti ostaa liput bussiin. Ollaan siis jatkamassa matkaa bussilla täältä…

Uima-altaille porukalla

Yhdentoista jälkeen oltiin tricyclen kyydissä matkalla keskustaan. Mukana oli meidän lisäksi Rogelio, siskot Romelyn ja Grace sekä heidän lapsensa Bebe, Jacob ja YangYang. Lapset kiljuivat riemusta tuulen pöyhöttäessä hiuksia. Keskustaan…

Lepopäivä

Oltiin vuorireissun jälkeinen päivä vaan täällä maatilalla ilman mitää ihmeempää päiväohjelmaa. Jennifer pyykkäsi, katottiin videoita, ja sisko Romelyn, lempinimeltään “NoyNoy”, teki kevätkääryleitä “lumpiang shanghai” jotka olivat todella makoisia. Lapset leikkivät…

Tarawis-vuori ja koettelemusta jälleen

Päivän ohjelmana oli läheiselle Tarawis-vuorelle meno koko perheen kera, vain Melinda-muori jäi maatilalle. Aamiaiseksi Jennifer laittoi meille kahvia ja paahtoleipiä majoneesilla sekä kurkulla, sitten lähdettiin matkaan. Pihasta lähtiessä ripautti kevyesti…

Ei ihmeellisempää tekemistä, ja virhe avioliittotodistuksessa

Huomasin sattumalta, että avioliittotodistuksessamme Jenniferin syntymäpäivä oli merkitty virheellisesti tammikuun ensimmäiseksi neljännen sijaan. En käsitä miten emme tätä virhettä olleet aiemmin huomanneet kun meitä pyydettiin moneen kertaan toimistolla tarkistamaan paperit….

Avioliittotodistus ja illanviettoa

Päivälle ei ollut muuta ohjelmaa kuin kaupungin keskustaan siviiliasiain toimistoon meno noutamaan avioliittotodistustamme. Aamulla oli satanut varhain, ja lähtiessämme oli ihan hyvä sää, pilvistä ja sopivan viileää. Otimme silti sateenvarjot…

Suuri päivämme koitti

Heräsin aamulla kello viisi käymään vessassa, ja kaatosade rummutti kattoa oikein olan takaa. En enää saanut kunnolla unta sen jälkeen, ja noustiin ylös siinä seitsemän maissa, unisena vielä. Alkoi olla…

Häävalmisteluja ja lisää sadetta, kakkukatastrofi

Aamupalaksi oli kahvi ja puto-riisileivoksia, jotka on valmistettu riisijauhosta. Olivat pehmeitä eivätkä liian makeita. Kovasti heitteli vettä aamulla ja aamupäivällä, ja mietittiin, että mitäs sitten. Pressukatos kesti hyvin, ja siihen…

Herätystä, lisää ostoksia ja katos

Aamulla herättiin aikaisin, mulla oli kello soimassa 6:25, mutta Jennifer halusi siitä viisi minuuttia lisää torkkua. Noustiin aamutoimiin, ja puin ylleni college-housut ja t-paidan, joissa oli viileämmästä aamusta huolimatta pian…

Vuorifarmireissu muuttuikin merenrantailuksi

Viime yönä tuntui ja kuulosti satavan läpi yön, ja aamullakin vielä joskus kuuden ja seitsemän aikaan. Tuli heti sellainen olo, että ei varmana olla lähdössä minnekään vuorelle kapuamaan mutaisia polkuja…

Sedän farmilla ja joessa uimassa taas

Aamupäivällä lähdettiin polkua pitkin tienvarteen, ja oli paahtavan kuuma sää. Iho oli kauttaaltaan hiessä, ja pisarat vain valuivat. Pian päästiin tricyclen kyydissä Ilaures-barangayhin, josta sitten lähdettiin kävelemään Cangaranan-sillan ja -joen…

Ostoksia häitä varten ja kadonnut puhelin

Aamupalan jälkeen lähdettiin Jenniferin kanssa kävelemään tienvarteen, ja sieltä tricyclekyydillä keskustaan. Kulkupelin kyydissä oli kuskin lisäksi kahdeksan matkustajaa. Kyyti ajeli meidät suoraan kodintavaraliikkeen eteen, ja sieltähän löytyi ihan kaikkea vaatteista…

Hääpäivän lukkoonlyöminen ja merenranta

Noustiin aikaisin aamulla seitsemän maissa ja nautittiin aamupalaa kahvin kera. Valmistauduttiin ja pakattiin siinä pikkureppumme, ja lähdettiin tien varteen odottelemaan tricyclekyytiä keskustaan. Kauaa ei onneksi tarvinnut odotella kun siihen kyyti…

Bugasong ja Jenniferin perhe

Sain nukuttua laivassa ihan hyvin kuutisen tuntia, kiitos unimaskin ja sen päälle asettamani pienen kevyen pyyhkeen sekä korvatulppien. Heräsin joskus puoli viiden aikaan aamulla, ennen auringon nousua. Laiva oli saapumassa…

Päivä täynnä istumista ja odottamista

Aamulla oltiin molemmat ylhäällä jo 6:20, ennen hälytystä mikä olisi ollut klo 7:30. Hyvä, että noustiin aiemmin, sillä meni tovi ennen kuin saatiin autokyyti ja maanantaiaamun liikenne myös hidasti matkantekoa…

Kirkossa sekä valmistautumista huomiseen reissuun

Aamulla herättiin normaalia aiemmin, jo kahdeksalta. Aamiaisen jälkeen kulutettiin hetki aikaa mutta sitten lähdettiin ulos ja tricyclellä Greenfieldin kohdalle EDSA:n luokse, mistä käveltiin. Ulkona tihuutti joitakin sadepisaroita mutta meillä oli…

Uusi lookki

Aamiaisen jälkeen katselin telkkarista jotain sekopäisen hassua showta telkkarista, Celebrity Samurai. Siinä filippiiniläiset julkkikset kisailee kummallisissa tehtävissä, nopea jumputusmusiikki soi ja vähäpukeiset taustatanssijat ketkuttaa. Hieman lounaan jälkeen käveltiin pieneen kahvilaan…

Avioliittolupa järjestyi

Lötköiltiin kotona puoleen päivään saakka, sillä yleensä virastoissa on ruokatunnit klo 11-12:30 välisenä aikana. Ajeltiin tricyclellä Mandaluyongin kaupungintalolle, maskit naamaan ja sisälle. Vartijat ovella toivottivat oikein kovaan ääneen “Good afternoon…

Jokiveneilyä, maahanmuuttovirasto ja lounas Chinatownissa

Aamiaisen jälkeen uhmattiin rankkasadetta yhden sateenvarjon turvin, kyllä siinä vähäsen pääsi paita ja shortsit kostumaan. Onneksi matka jokilaivapysäkille ei ole pitkä. Sisällä rakennuksessa tulee esittää henkkari, ja kirjoittaa matkustajaluetteloon tietonsa….

Uudelleen shoppailua

Kun lähdettiin liikkeelle näytti jo hieman vesipisaroita tulevan satunnaisesti taivaalta. Tricyclellä taas Bonin asemalle mistä junalla Taft Avenuelle ja sieltä Baclaranin shoppailualueelle. Jennifer yritti palauttaa eilen ostetun mekon, mutta se…

Lähellä, mutta ei sittenkään

Aamiaisen jälkeen lähdettiin tricyclellä Bonin asemalle mistä MRT:llä eli junalla Taft Avenuelle, ja sieltä käveltiin Baclaranin shoppailualueelle missä myydään kaikkea halvalla. Kierreltiin etsimässä valkoista mekkoa Jenniferille, ja hän osti meille…

Vaateostoksilla, SM Light, Shangri-La ja Starmall

Kymmenen maissa meidän aamupalan aikaan tänne tuli Jose vaihtamaan sänkyyn puhtaat lakanat, viemään roskia pois (tyhjät pullot ja kylppärin roskiksen) ja tuomaan puhtaat pyyhkeet meille. Aamukahvi ei oikein Jenniferille maittanut…

Lepopäivä

Tänään nukuttiin pitkään, oli aamiaista, pyykinpesua, lounasta, kävin uima-altaassa uimassa, tilasin meille illallista, ollaan katsottu korealaista sarjaa ja nukuttu pienet päiväunet. Saan kuulemma kokovartalohieronnan ennen nukkumaanmenoa tänä iltana.

Daraitan-vuori, kova koettelemus

Varasin meille koko päivän retken Daraitan-vuorelle Tanayn provinssiin, ja lähtö sinne tapahtui puoli kahden aikaan yöllä. Lopulta kyytikin löytyi, ja pakettiauton sisälle oli sulloutunut kai 13 henkeä, ja reilun kahden…

Art in island -taidekeskus

Tänään nautittiin vaan aamupala laiskan aamun päätteeksi ennen kuin lähdettiin tricyclellä juna-asemalle, mistä matka jatkui Quezon Cityyn Cubaon asemalle. Sieltä käveltiin 1,4 kilometriä Art in island -taidekeskukseen, joka taitaa olla…

Kaupungintalolla taas, aurinkoa ja uima-altaalla

Kiireetön aamu oli, ja lounaaksi loput pizzapalat eiliseltä. Lähdettiin kävellen Mandaluyongin kaupungintalolle, sillä mielestäni se nyt on ihan kävelymatkan päässä, 1,6km vain. Hurjan kuuma paahde oli, ja Jennifer käytti sateenvarjoa…

Kansallinen antropologian museo, Luneta-puisto ja avioliittoseminaari

Tänään syötiin aamupala ja lounas ennen kuin lähdettiin liikkeelle puolenpäivän maissa Grabilla Luneta-puistossa sijaitsevaan kansalliseen antropologian museoon. Vähän reilun kahdeksan kilometrin matkaan autolla menee täällä noin 45 minuuttia, mikä antaa…

Suomen suurlähetystö, Pasig-joki ja Chinatown

Aamulla herättiin jo kahdeksalta jotta ehdittäisiin nauttia aamupala ja sitten ajella ajoissa Suomen suurlähetystöön Bonifacio Global Cityyn Taguigiin. Grab-kyyti tuli nopeasti, ja päästiin perille sopivaan aikaan juuri ennen klo 10:tä….

Byrokratian rattaissa ympäri ämpäri

Aamupäivällä lähdettiin lähimpään valokuvaamoon mitä Google Maps näytti täällä, kävellen noin parinkymmenen minuutin päähän. Ovet oli kiinni, ja sisällä näkyi remonttitarvikkeita. Aurinko alkoi paahtaa jo tosi kuumasti, ja piti päästä…

Sunnuntaikävely

Nautittuamme aamiaisen lähdettiin kävelemään Pasig-joen rantakatua, ja napattiin sitten pian siitä tricycle jolla ajeltiin Sierra Heights Placeen EDSA:n lähelle, eli taloon jossa Jennifer asuu hyvän ystävänsä Janen kanssa. Odoteltiin ala-aulassa…

Saapuminen ja ensimmäinen ilta

Lennolla oli välilasku Qatarin Dohassa, jossa menin suoraan portille, ja ihan hyvä niin koska ei siinä kamalasti ylimääräistä vaihtoaikaa jäänyt. Nyt lähes kaikki matkustajat olivat filippiinoja, ja kun koneeseen alkoi…

Lähdön hetki koittaa

Illalla tuli saunottua, ja uni tuli hyvin nopeasti (ja äänekkäästi kuulemma). Aamulla pyöräilin äidin polkupyörällä töihin, ja pääsin sieltä jo aamupäivällä lähtemään. Hurjan vapaa ja riemukas fiilis kun pyöräilin töistä…

Kuumaa, kiireistä ja kiristävää

Viime ajat, koko kesäkuu mikä on tässä jo livahtanut loppuunsa, on minusta tuntunut hyvin stressaavalta ja liian kiireiseltä jotenkin. En ole ehkä vain aidosti ollut hetkessä ja nauttinut tästä Suomen…

Passin ja papereiden haku konsulaatista

Tiistaina 27.6. suhasin työpäivän aikana käymään jälleen Espoossa konsulaatissa noutamassa passini ja paperit. Vähän tukka putkella ajaen sinne, ja pieni jännitys onko minun turistiviisumi ok, ja paperit avioliittoa varten myöskin….

Filippiinien konsulaatissa Espoossa ja juhannus mökillä

Kun olin saapumassa lähelle konsulaattia Espoon Olarissa huomasin läheisellä bussipysäkillä filippiiniläisen näköisen naisen odottelemassa bussia. Parkkeerasin autoni konsulaatin luona kadun varteen, ja näin kuinka konsulaatista tuli ulos muutama henkilö, myös…

Ulkoministeriö Katajanokalla ja paperien virallistaminen

Liekö kaksi aamulla nautittua kahvikupillista ollut syynä vai mikä, mutta olin 45 minuuttia etuajassa ennen asiakaspalvelun avautumista Ulkoministeriön edessä Katajanokalla tänään aamulla. Sen aukioloajat ovat siis ma-ke klo 9:00 –…

Päivät käy vähiin ja kiirettä piisaa!

Tässä on koko ajan sellainen fiilis, että päivät ja viikot vaan vilistää, ja kamalasti on jotain juttua ja menoa jatkuvasti. Kymmenen päivää lähtöön, joista vain kahtena ei ole jotain hoidettavaa…

Iloinen yllätys postilaatikossa firman kesäjuhlista palattuani

Keskiviikkona meillä oli firman kesäjuhlat Helsingissä. Se oli sitten sellainen “Afterwork Party Cruise” eli pieni buffaruoka aluksi, juomia, diskojytää ja keski-ikäisiä ihmisiä tanssien hetkuttamassa. Härregyd! Pääsin sieltä sitten kotiin myöhemmin…

Sivujen värkkäämistä ja asiakirjojen odottelua/hoitoa

Viime vuonna olin laittanut pystyyn vastaavan sivuston eli matkablogin minne kirjoittelin kuulumisia reissusta ja laittelin kuvia. Sama on nyt siis tässä tulilla, ja eräs työkaveri vieläpä vinkkasi paljon edullisemman palvelintarjoajan…